sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Luigin seurassa, osa 2


7-vuotiastamme juhlittiin vielä kavereiden voimin toiseen otteeseen. Kakkuna toimi lapsille hyvin kelpaava "jätskikasa" ja aikuisille oli myös tarjolla jotain spesiaalia: mantelisuklaatryffeleitä ja sitruunakakkua tuorejuustopäällisellä (päivittelen herkkuohjeita kunhan ehdin :)). Neitijoukko oli pukeutunut vanhoihin verhoihin, eli tähän ja tähän mekkoon. Koska päivittäinen ruokavalio ei koostu hetkeen taikinasta, voidaankin aloittaa seuraavien juhlien suunnittelu :)....














sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Luigi ja sen viiksekkäät seuraneidit


Meidän synttärijuhlakautemme on alkanut! Keväästä syksyyn kestävän synttärikauden aloittaa aina näin huhtikuussa O, jonka syntymäpäivä on nyt numero 7. Viime vuonna juhlimme Star Warsin merkeissä, nyt suuri kiinnostus on kohdistunut Super Marioon, joten toivomuksena lahjaksi oli Luigi-asu ja Super Mario -aiheiset kakut. Koska Mariolla ja Luigilla on molemmilla melkoiset "röhöviikset", niin leikkelin muutamia hassuja viiksiä sekä ihmisille pidettäviksi että tarjoiluja varten. Jotain pientä vekkulia :). Juhlakalun asu ostettiin tällä kertaa Punanaamiosta, kaapin perältä kun ei löytynyt sopivia kankaita eikä varsinkaan sitä ompeluaikaa ;). Tärkein kuitenkin saavuttiin: synttärisankari oli onnellinen ja tyytyväinen!










 






lauantai 13. huhtikuuta 2013

Porkkanakakku lasissa (G+L)


Koristelliset kakut nro 2 -lehdessä oli porkkanakakun ohje. R-A-K-A-S-T-A-N porkkanakakkua, mutta en ole saanut sitä onnistumaan gluteenittomana. Joten ajattelin, että voisinpa yrittää. No, eihän se mennyt lainkaan niinkuin Strömsössä! Kakku mureni tuhannen soosiksi. Vieraita tulossa, kakku säpäleinä, mikä ratkaisuksi?

Päätin laittaa kakun täytteineen laseihin valmiiksi annoksiksi. Idea olikin varsinaisen onnistunut, vaikkakaan ei ratkaissut sitä pulmaa, että miksi kakku ylipäätään mureni. No, täytyy jatkaa harjoittelua :). Mutta tässä vielä lehden ohje sovellettuna, maku on ainakin kohillaan, joten suosittelen kokeilemaan vaikka lasiversiona, jos muuten ei onnistu :):


PORKKANAKAKKU (G+L)

Pohja
225 g margariinia 
2 ½ dl sokeria
4 munaa
1 appelsiinin mehu ja raastettu kuori
2,7 dl gluteenitonta jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
2 tl kanelijauhetta
1 tl piparimaustetta1 tl kanelia
1 dl mantelijauhetta
2 dl manterirouhetta
4 raastettua porkkanaa (350 g)

- Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
- Lisää munat ja sekoita.
- Lisää appelsiinin aastettu kuori ja meh.
- Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää. Sekoita tasaiseksi.
- Lisää porkkanaraaste ja sekoita tasaiseksi.
- Laita taikina voideltuun kakkuvuokaan.
- Uunissa: noin 180 astetta, noin 1 tunti.


Täyte / päällinen
250 g margariinia
2 dl tomusokeria
n. 400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 appelsiinin raastettu kuori
1 tl appelsiinimehua

- Vatkaa margariini ja tomusokeri pehmeäksi seokseksi.
- Lisää tuorejuusto ja appelsiinin raastettu kuori ja mehu. Sekoita.
- Laita seos jääkaappiin väh. 20 minuutiksi ja levitä sen jälkeen kakun väliin ja päälle.



sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Banaanimuffinssit (G+L)


On tullut jälleen aika julkistaa resepti, joka on helppo ja nopea. Bonuksena kerrottakoot, että näitä voisi kutsua myös synnytyksen käynnistäjä -muffinsseiksi, sillä tällä reseptillä leivotun muffinssin syötyään ystäväni lähti synnyttämään ;)....


BANAANIMUFFINSSIT

3 ½ dl gluteenitonta jauhoseosta (tai gluteenittoman jauhoseoksen ja kaurajauhon tai maissitärkkelysjauhon sekoitusta)
3 tl leivinjauhetta
1,75 dl sokeria
3 banaania (soseuta!)
1 muna
0,75 dl öljyä
½ dl laktoositonta maitojuomaa

1. Sekoita kuivat aineet keskenään.
2. Lisää muut ainekset ja sekoita tasaiseksi.
3. Lusikoi vuokiin. 
4. 200 astetta, noin 14-15 min.